Naapurin pikku-miehellä on synttärit. Lahjojen ostaminen ja antaminen on aina hankalaa: Mitä hänellä jo on? Mitä hän tarvitsee? Mitä vanhemmat hänelle toivoisivat? ...
Ja ratkaisu on tietenkin v i l l a s u k a t. Niitä ei koskaan voi olla liikaa.
Jämälankakorini tyhjeni yhden vihreän ja yhden harmaan kerän verran. Koska en osannut valita millaiset sukat tekisin, tein "sekoitussukat", Sukat ovat hiirennäköiset, mutta sammakonväriset. Siispä hyvin originellit hiirisukat tai korvalliset sammakkosukat. Olkoon siis himmakot.
Lankana käytin Novitan 7 veljestä ja puikkoina 3,5 sukkapuikkoja. Neuloin ensin sopivankokoiset villasukat. Aivan perussukat. Kärkikavennukseksi tein nauhakavennuksen, jotta sain himmakoille kuononmuotoa ja "suut".
Lopuksi virkkasin silmät: Virkkaa 7 kiinteää silmukkaa aloitussilmukan sisälle (1. kiinteäsilmukka on 2 ketjusilmukkaa), sulje rengas piilosilmukalla ja kiristä. Vaihda väriä ja aloita uusi kerros. Virkkaa jokaiseen kiinteään silmukkaan kaksi pylvästä ja sulje piilosilmukalla. Päätellään.
Ja silmien jälkeen korvat. Aloitussilmukkaan virkataan 4 kiinteää silmukkaa, kiristetään. Tulee puolikaari. Jatketaan suoraan seuraavaan kerrokseen ja virkataan jokaiseen silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa. Päätellään.
Viimeistele sukka päättelemällä langanpäät ja ompelemalla silmät ja korvat paikalleen.
lauantai 16. tammikuuta 2016
perjantai 15. tammikuuta 2016
Ohje: Aloitussilmukka
Kun aloitan esimerkiksi isoäidin neliön, isoäidin ympyrän tms virkkauksen, käytän aloitussilmukkaa, jonka voi kiristää haluamaansa kireyteen, kun ensimmäinen kerros on valmis. Tällä tavoin saan omasta mielestäni "helposti" ja kauniisti aloituskerroksen tehtyä.
Aloitussilmukka menee näin:
Aloitussilmukka menee näin:
![]() |
| Kiepauta langanpää kuvanosoittamalla tavalla sormesi ympärille. |
![]() |
| Vedä vasemmanpuoleinen lanka oikeanpuoleisen langan ali koukulle silmukaksi |
![]() |
| Nyt koukullasi on silmukka ja voit lähteä virkkaamaan silmukan "keskelle" ympyrän muotoon |
![]() |
| Tältä sen pitäisi näyttää. Kun kaikki silmukat ovat ympyrässä ja ympyrä suljettu piilosilmukalla. Tämän jälkeen voit kiristää ympyrän sopivan tiiviiksi vetämällä "hännästä". |
perjantai 8. tammikuuta 2016
Elämäni ensimmäiset junasukat
Tyttäreni sai joululahjaksi junasukat. Olen nähnyt niitä aikaisemminkin, mutta en ollut koskaan neulonut sellaisia tai käyttänyt niitä itselläni tai lapsellani. Kuten arvata saattaa, vuosikkaan menossa sukat irtoavat helposti. Toisin kävi junasukkien kanssa. Niin hyvät ne olivat, että piti alkaa neuloa toista paria käyttöön. Sukkien varsi on napakka, mutta joustaa ja myötäilee lapsen jalkaa. Ne eivät valu normaalien sukkien tavoin.
Tiedätkö muuten, mistä junasukat ovat saaneet nimensä? Itse kuvittelin, että sukan "makkarainen" muoto muistuttaisi junan vaunuja korkeuseroineen tai jotain sinne päin. Tällaisen selityksen löysin kuitenkin sattumalta Facebookin junasukat 75 v. -ryhmästä, kun googletin junasukkia. Kuulostaa järkevältä.
Ohje: Luo tarvitsemasi määrä silmukoita puikoille haluamallasi langalla. Itse käytin 7 veljestä -lankaa, sukka sopii vajaa 12cm pitkään jalkaterään. Sukan koko ja lanka vaikuttavat toki jälleen kerran siihen, paljonko silmukoita luodaan. Sukalle sillä ei ole merkitystä.
Luo 10s/puikko
Aloita neulominen 2o 2n -joustinneuleella. Itse neuloin 12 kerrosta.
*Neulo tämän jälkeen 4 kerrosta aina nurin.
Neulo seuraavat 4 kerrosta aina oikein.
Ja jälleen 4 kerrosta aina nurin.
Neulo jälleen resoria. Itse neuloin 8 kerrosta.*
Toista *-* ja neulo jälleen resoria. Jatka tätä niin kauan, kuin sukan varsi on sopivan mittainen.
Tee kantapää.
Heti kantapään tehtyäsi neulo II ja III puikoilla aina nurjaa 4 ja I ja IV puikoilla aina oikeaa 4 kerroksen ajan, neulo tämän jälkeen aina oikeaa 4 kerrosta ja jälleen aina nurjaa väliin, kuten edellä.
Kun sukan terä on sopivan mittainen (minulla 20 kerrosa), tee kärkikavennus.

Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettajTyttäreni sukat eivät ole lähtöisin villapaidasta, mutta "jämälangoista" kylläkin. Ja tällaiset niistä tuli.a, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.
Ohje: Luo tarvitsemasi määrä silmukoita puikoille haluamallasi langalla. Itse käytin 7 veljestä -lankaa, sukka sopii vajaa 12cm pitkään jalkaterään. Sukan koko ja lanka vaikuttavat toki jälleen kerran siihen, paljonko silmukoita luodaan. Sukalle sillä ei ole merkitystä.
Luo 10s/puikko
Aloita neulominen 2o 2n -joustinneuleella. Itse neuloin 12 kerrosta.
*Neulo tämän jälkeen 4 kerrosta aina nurin.
Neulo seuraavat 4 kerrosta aina oikein.
Ja jälleen 4 kerrosta aina nurin.
Neulo jälleen resoria. Itse neuloin 8 kerrosta.*
Toista *-* ja neulo jälleen resoria. Jatka tätä niin kauan, kuin sukan varsi on sopivan mittainen.
Tee kantapää.
Heti kantapään tehtyäsi neulo II ja III puikoilla aina nurjaa 4 ja I ja IV puikoilla aina oikeaa 4 kerroksen ajan, neulo tämän jälkeen aina oikeaa 4 kerrosta ja jälleen aina nurjaa väliin, kuten edellä.
Kun sukan terä on sopivan mittainen (minulla 20 kerrosa), tee kärkikavennus.
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Uudet iloiset tankokenkäsukat
Tyttäreni sai uudet tankokengät. Koko kasvoi kahdella senttimetrillä. Se tiesi äidille neuloosinalkua. Uudet tankokenkävillasukat on tehtävä, sillä vanhat eivät enää kunnolla mahdu päälle.
Sukat ovat 7 veljestä -merkkistä kaapin perältä löytynyttä jämälankaa. Iloiset, sanoisinko?
Ohje löytyy vajaan vuodentakaisesta tekstistäni.
Sukat ovat 7 veljestä -merkkistä kaapin perältä löytynyttä jämälankaa. Iloiset, sanoisinko?
![]() |
| Varsi on tarkoituksella pitkä, jotta sukat suojaavat sääriäkin. |
![]() |
| Kenkien pohjassa oleva tangonkiinnitysosa tulee nätisti näkyviin pohjaan jätetystä reiästä. |
Ohje löytyy vajaan vuodentakaisesta tekstistäni.
Isoja ja pieniä, mutta jämälangoista tietenkin!
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Huomio, kyyhkysjahti alkaa!
Koiramme sai kaulapantaansa kiinnitettävän huomiokankaan. Kyseessä on huomiokankaasta ommeltu putkilo, jonka läpi kaulapanta voidaan pujottaa. Kangasputkilo on leveämpi kuin panta, jolloin se paistaa kaulasta paremmin. Mieheni toivoi tällaista, sillä lämpimänä päivänä koiralle huomioliivin laittaminen olisi todella typerää.
![]() |
| Sisu Lipsanen esittelee uutta huomiotuotettaan |
![]() |
| Leikkaa kaulapantaan sopiva palanen (itse laskin, että voin kääntää kankaan kolminkertaiseksi), huolittele reunat ja käännä sekä tikkaa putkilon päädyt |
![]() |
| Taita kangas kolminkertaiseksi ja neulaa saumapääty huolella. Itse käänsin huolitellut leikkausreunan piiloon, jolloin sain saumasta nätimmän ja kestävämmän. |
![]() |
| Pujota panta kujaan |
Mieheni tilasi puolestaan itselleen uudet "mehtuusukat". Hän kun osti keväällä u u d e t kengät, joihin ei tietenkään voi laittaa v a n h o j a sukkia. Toivomuksena oli "ohkaisemmat" sukat, joiden alla voi talvella käyttää esimerkiksi ohuita merinovillasukkia. Päädyimme Novitan Nalleen, josta mieluisat väritkin löytyivät.
Sukassa on 14s/puikko. Neuloin alkuun todella löysää 1o1n -resoria 10 kerrosta, jonka jälkeen vaihdoin 2o2n -resoriin. Villasukka on pituudeltaan yli puolen säären. Raidan leveys on 12 kerrosta. Kantapään harmaan osan jälkeen neuloin 56 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Teräosassa II ja III -puikoilla neuloin resoria. Mieheni mielestä sukka muotoutuu silloin jalkaan paremmin.
![]() |
| Sukat ovat tässä (jo metsällä käytetyinä, en muistanut/ennättänyt ottaa kuvaa niistä ennen käyttöä) |
Tunnisteet:
huomiotuote,
Koira,
Metsästys,
Ompelu,
Villasukat
sunnuntai 2. elokuuta 2015
Ei pöllömpi kassi - kuljetuspussi tankokengille
Kuten ehkä tiedätte, tyttärelläni oli syntyessään kampurajalat (hänen tarinaansa voitte tutustua Helmiä ja kampuroita -blogissa), joita on hoidettu aktiivisesti syntymästä lähtien. Tällä hetkellä hoidossa on menossa "ylläpitovaihe", jossa hän käyttää nukkuessaan erityisiä tankokenkiä estääkseen virheasentojen uusiutumisen jaloissa. Tämä tarkoittaa elämässämme sitä, että tankokenkiä on kuljetettava mukana siellä, missä itsekin olemme, elleivät ne ole Helmillä jaloissa.
Halusin, että kenkien kuljettaminen olisi mukavaa, niin meille kuin tulevaisuudessa Helmille itselleenkin. Tokihan kenkiä voisi kuljettaa paljaaltaankin, mutta pelko useita satoja maksavien kenkien likaantumisesta tai rähjääntymisestä huoletti minua. Tahtoisin pitää kenkiä mahdollisimman hyvin, sillä ne ovat tärkeät tyttärelleni.
Näistä syistä sain idean ommella kengille säilytys- ja kuljetuspussin. Kankaaksi valikoin paksua puuvillaa, joka kestää kulutusta. Kuviokin löytyi mieleinen, pöllöjä.
Malli on itseni suunnittelema. Kassi on suorakaiteen mallinen ja vaakatasoinen, jossa paino jakautuisi mahdollisimman takaisesti. Pystymallista kassia en halunnut tehdä, sillä silloin Helmin itsensä voisi olla hankala sitä kantaa.
Erityisen "ylpeä" olen kantokahva-keksinnöstäni. Mietin, miten saisin kantokahvoista sellaiset, että niitä voisi kantaa pienempi ja suurempi ihminen (toisin sanoen, kaksi eri mittaa). Loin kantokahvoille lenkit, joiden avulla voi valita "käsilaukkumallin" tai "olkalaukkumallin".
Epämääräinen selitys, mutta lopputulos tyydyttää. Kassi toimii käyttötarkoituksessaan.
Halusin, että kenkien kuljettaminen olisi mukavaa, niin meille kuin tulevaisuudessa Helmille itselleenkin. Tokihan kenkiä voisi kuljettaa paljaaltaankin, mutta pelko useita satoja maksavien kenkien likaantumisesta tai rähjääntymisestä huoletti minua. Tahtoisin pitää kenkiä mahdollisimman hyvin, sillä ne ovat tärkeät tyttärelleni.
Näistä syistä sain idean ommella kengille säilytys- ja kuljetuspussin. Kankaaksi valikoin paksua puuvillaa, joka kestää kulutusta. Kuviokin löytyi mieleinen, pöllöjä.
Malli on itseni suunnittelema. Kassi on suorakaiteen mallinen ja vaakatasoinen, jossa paino jakautuisi mahdollisimman takaisesti. Pystymallista kassia en halunnut tehdä, sillä silloin Helmin itsensä voisi olla hankala sitä kantaa.
![]() |
| Kengät saa kassiin vasemmasta sivusta, jossa vetoketju sulkuna. |
![]() |
| Vetoketju on ns. takkivetoketju. |
![]() |
| Olkalaukku |
![]() |
| Käsilaukku |
Ompelin kahvoiksi pitkän ympyrän, jonka kuvien mukaisesti taittelin pienempien lenkkien läpi. Ompelu meinasi jo tuskastuttaa, sillä jouduin pujottelemaan kaikki paikoilleen jo ennen ompelua.
![]() |
| Olka/käsihihna kulkee välistä kuten sormikin |
![]() |
| Yläsauma ommeltiin viimeiseksi nurjalta puolelta (samalla oli kassin ainoa pitkä sauma). |
Epämääräinen selitys, mutta lopputulos tyydyttää. Kassi toimii käyttötarkoituksessaan.
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Sukat suruja ja huolia vailla
On inhottavaa, jos surut ja murheet painavat tehden maailmasta synkän ja värittömän. Silloin toivoisi, että olisi joku tai jokin, joka vain söisi murheet ja elämä jatkuisi värikkäänä etteenpäin.
Tällaisiakin syömäreitä on, he ovat huolisyöppöjä.
![]() |
| Vasemmalla Schnulli. Oikeanpuoleinen pikkukaveri tottelee nimeä Enno. |
Tyttärelläni näitä kavereita on kaksinkappalein. Ja heidän innoittamanaan päätin neuloa itselleni sukat, jotka ovat huolettomat ja suruvapaat. Ainakin väritykseltään.
Loin Nalle-langasta 12s/puikko ja neuloin ruskea-turkoosilla 2o1n-resorin. Vaihdoin työhön valkean langan ja neuloin sileää neuletta varren. Ennen kantapäätä tein jälleen resoria kuten työn alussa ja päättelin ruskean langan tehden turkoosilla kantapään. Kantapään jälkeen vaihdoin työhön takaisin valkoisen langan, jolla raidoitin teräosaa. Teräosassa I + IV puikot ovat sileää neuletta ja II + III puikot 2o1n -joustinneuletta. Sukkien ollessa sopivat jalkaani, päättelin. Kärkikavennuksen aikana jätin II ja III puikoilta joustinneuleen pois.
Voinen nukkua yöni hyvin, sillä nämä sukat ovat nyt kyllästetyt huolisyöpöillä. Ja mikäpä yötä häiritsisi, jos varpaat vain pysyvät lämpiminä!
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Juhannuksen vihreät villasukat
Sanotaan, että Suomen kesä on "lyhyt ja vähäluminen". Tänä vuonna saamme viettää juhannusta hyvin epävakaisessa säässä. Onneksi ei ole niin kylmä kuin viime vuonna (jolloin kävin lenkillä räntäsateessa), mutta vilukissat voivat täysin hyvillä mielin kaivaa villasukat jalkoihinsa.
Neulomani oranssit villasukat (Pitkästä aikaa villasukkia) olivat liian napakat henkiölle, jolle ne suunnittelin lahjoittavani. Tästä syystä sukat palautuivat minulle takaisin ja neuloin uudet sukat. Tällä kertaa keväisen vihreät. Ohje on täysin sama kuin linkin mustissa sukissa.
Juhannuksena sukkien uusi omistaja voi koreilla kilpaa koivujen kanssa sukillaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)