lauantai 29. marraskuuta 2014

Vauvan varustelukierre: Villatakki ja tikanpoikahattu #2

Kuulostaako tutulta? Aloitat neuleprojektin. Neulot ja neulot, kunnes jostain syystä viimeistely jää ja neule hautautuu laatikon pohjalle odottamaan viimeistelyä. Minulle on käynyt monesti niin ja yksi näistä neuletöistä valmistui nyt, ehkä 3-5 vuoden tauon jälkeen.

Olin joskus aloittanut jonkun tutun vauvalle (en edes muista milloin ja kenen) villatakin ja tikanpoikahatun. Lankana on Nallen Kukkaketo-sarjan kelta-vihreä lanka. Olisiko ollut nimeltään päivänkakkara?? Olin neulonut kaikki kappaleet jo valmiiksi sekä aloittanut yhteen ompelua, mutta jostain syystä lopettaminen on jäänyt. Nyt hyvästä syystä tein ne loppuun ja otan käyttöön omalle vauvalle. Väri ei ehkä ole mieluisimpiani, mutta eihän väri vaikuta lämpimänä pysymiseen. En myöskään pidän takin  neuloksesta, mutta kuten sanottu aiemmassa tekstissäni, olen vasta viimeisimpiin takkeihin vaihtanut neuloksen laatua.

Sen, mitä tein uusiksi, on hihat. Purin jo kasaanommellut hihat ja poimittuani kädenteiltä silmukat neuloin hihat takkiin kinni. Näin vältyin joustamattomilta ja painamaan jääviltä, paksuilta saumoilta.

Vasemmalla "valmiina" odottanut hiha ja oikealla puretusta uudestaan neulottu.

Valmis takki

Tikanpoikahattua varten jouduin virkkaamaan ainoastaan solmimisnyörit. Lisäksi ompelin hatun kasaan.


Linkkien takana aikaisemmat tekeleeni ja ohjeet:
Tikanpoikahattu
Vauvan nuttu

torstai 27. marraskuuta 2014

Jouluverhot

Ikeasta on tullut uusi "lempparini" kangaskauppojen suhteen. Olen parin viikon sisään vieraillut siellä useaan otteeseen ostamassa kangasta. Olen edelleenkin sitä mieltä, että ovat hinta-laatu -suhteeltaan hyviä!

Pari vuotta sitten ompelin joululiinaksi Ikean punavalkoista pallokangasta. Tänään ompelin samaisesta kankaasta keittiöömme verhot.


Kuten kuvasta näkyy, ulkona on "oikein jouluinen" sää. Toivottavasti saisimme jouluksi edes hieman lunta ja pienen pakkasen. Tämä märkyys ja harmaus alkavat riittää.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulupukin apulainen: Suomen suurin joululahja -kampanja

Herra ja Rouva Pöllö yhteispotretissa

Herra ja Rouva Pöllö syntyivät Suomen suurin joululahja -kampanjaan. Tarkoituksena on tuottaa pehmoleluja (ommellen, virkaten, neuloen...), jotka toimitetaan ennen joulua sairaaloihin. Jouluna lelut jaetaan lapsipotilaille. Tavoitteena olisi, että jokainen saisi oman lelun kotiinvietäväksi sairaala-aikansa jälkeen. Miksipä en olisi mukana?

Kankaat ja pehmojen täytteet (purettu tyynystä) ovat Ikeasta. Malli omasta päästäni. Koska en ole mikään erityisen hyvä ompelija, tyydyin hyvin yksinkertaiseen malliin.

Jouluiloon ennättää vielä osallistua. Jos kiinnostuksesi heräsi, liity Facebookissa Suomen suurin joululahja Kysille-ryhmään. Sieltä löydät lisäohjeet pehmojen tekemiseen ja toimittamiseen.

Rouva Pöllö

Herra Pöllö


lauantai 22. marraskuuta 2014

Kyläyhdistyksen joulukoriin täytettä

Pöljän kyläyhdistys arpoo joulun alla joulukorin, johon lupasin tehdä jotain pientä täytettä. Täytteestä tuli lapaset. Jämälangat tulivat samalla hyötykäyttöön.

Lapaset ovat kokoa "juniori"

Ohje

Luo 10s/puikko 7 veljestä-langalla. Neulo 1o1n-resoria 20 kerrosta. Neulo vielä yksi kerros aina oikein. Vaihda väriä. Aloita kerrosrivinousu II ja III puikoilla. Itse nostin neulomatta joka kolmannen silmukan. Neulo näin kaksi kerrosta. Neulo "alkuperäisellä" värillä kerros aina oikeaa. Tee samalla peukalokiilaan ensimmäiset lisäykset. 

(Itse tein ensin vasemman käden lapasen. Oikean käden lapasessa neuloin kerrosrivinousut peilikuvaksi. Kun vasemmassa aloitin 1 nostettu 2 oikein, oikeassa aloitin II puikolla 1o, nosto ja tämän jälkeen 2 oikein. Lisää vinkkiä kerrosrivinousuun saat aiemmasta blogitekstistäni

Lisäykset tehdään aina alkuperäisvärisellä kerroksella ja perään neulotaan kaksi välikerrosta. Neulo tällätavoin jatkaen, kunnes peukalokiilassa on 8 lisättyä silmukkaa. Ota peukalokiilan silmukat talteen. Jatka neuletta, kunnes olet 14. alkuperäisväriraidan kohdalla. Aloita kaventaminen.

Kavennuksena käytin "kolmiota" eli I ja III puikoilla neuloin kaksi viimeistä yhteen ja II ja IV puikkojen alussa 1o+ ylivetokavennus. Neulo välikerros siihen asti, että puikolla on 5 silmukkaa, jonka jälkeen kavenna jokaisella kerroksella. Näin saat kerrosrivinousua jatkettua loppuun asti.

Peukaloon poimin 4 silmukkaa lisää (yhteensä 12s). Neuloin 15 kerrosta ja kavensin.

torstai 20. marraskuuta 2014

Kaupunkisukat: Pariisi

Kuten aiemmin lupasin, kaupunkisukat tulevat saamaan jatkoa. Tällä kertaa valloitin Pariisin.


Koska en pidä kuvioiden neulomisesta, päädyin kokeilemaan itselleni uutta. Neuloin sukat ensin valmiiksi. Varren vaaleammalla harmaalla ja jalkaterän tummemmalla. Varressa käytin 12s/puikko ja tumman alettua kavensin sukan 10s/puikko. Aivan normisukat siis. Kuviot tein ristipistoin valmiiseen varteen ja vain toiselle puolelle sukkaa. Oikeastaan niistä tuli aika kivat, sillä nyt ne ovat koholla sukan päällä. Kauneudesta en voi puhua mitään, mutta testattu on. Kuva ei päästä sukkaa täysin oikeuksiinsa, kuvio on maltillisemman näköinen, kun sukka on jalassa.

Sukka ja oikea väritys

Mallipiirros ristipistoille. Voidaan toteuttaa myös neulomalla.
Nämä sukat menivät syntymäpäivälahjaksi lapsuudenystävälleni, joka pitää Pariisista kuin "hullu puurosta".

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Joulupukin apulainen: Hiljaiseloa

Joulu lähestyy uhkaavasti. Olen siis tehnyt "viimeisiä" joululahjoja varastoon. Nyt kun olen saanut liikkumislupani takaisin, neulomiselle on yllättäen jäänyt pienempi osa päivärytmissäni. Kaiken lisäksi jo valmistuneet neuleet sekä vielä valmistusta odottavat neuleet ovat sellaisia, joita en voi julkaista ennen kuin joulu on mennyt. Muutoin pilaisin yllätyksiä. Varautukaa blogitulvaan joulupäivänä (jos edes muistan blogeja silloin julkaista, olen kyllä kirjoittanut ne valmiiksi sitä mukaa, kun neulokset ovat valmistuneet)!

Jouluun on siis jo virittäydytty. Eilen viimeistelin yhdet sukat (niissä olikin päättelemistä) glögiä juoden ja Raskas Joulua -kokoonpanon livetaltiointia katsellen. Alla ehkä yksi parhaimmista parhain makupala siitä, kuinka meidän perheessä (siis minä) valmistaudun jouluun. Puolisohan viimeksi eilen mainitsi "marraskuun puolivälissä joululaulujen kuuntelusta", mutta istui itsekin sohvalla ja seurasi telkkaria... ihan vain siksi, että ei ole ko. porukkaa livenä nähnyt.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

"Olipa hyvä, valitsit huopuvan langan"

Neulojan pikku-apuri iski jälleen. Oli löytänyt (onneksi) lankakerän lopun. Kyseessä oli Novitan Joki-lanka, joka huopuu. Mytyn keskellä on sellainen"huopunut" kohta, että eipä lankaa enää pelasteta.



Jos haluatte helposti huovutettua jotain, voin lainata koiraa. Koiran suu näyttää olevan ominasuuksiltaan oikein oiva huovutukseen...


Mutta voiko tällaiselle ilmestykselle olla vihainen?

torstai 6. marraskuuta 2014

Vauvan varustelukierre: Joulusukat

Nyt on vauvavillasukkakiintiö täynnä. Kolmannet pienet sukat vähälle aikaa. Eiköhän niillä pärjää talven.

Tällä kertaa neuloin joulusukat. Jätelanka-Nallea eli jostain vanhasta työstä ylijäänyttä hieman meleerattua punaista ja luonnonvalkeaa. Kuviointina "broken seeds", joka mielestäni tuo värit hyvin esille.


Ohje:
Luo 8s/puikko. Neulo 6 kerrosta resoria ja aloita kuviointi. Neulo valkoisella sileä kerros ja tämän jälkeen punaisella 1o1n, perään valkoinen sileä ja punainen 1n1o. Toista tätä kunnes varsi on haluamasi mittainen. Ennen kantapäätä neulo 5 kerrosta resoria. Kantapää on yksinkertainen. Kantalapussa on yhteensä 12 kerrosta ennen kavennuksia. Kavenusten ja silmukoiden poimimisen jälkeen aloita jälleen valkoisella ja jatka kuviointia kuten varressa. Itse tein I ja IV puikot sileällä, sillä eihän jalkapohjan alla voi olla kuvioneuletta painamassa. Muutenkin sukka pitää näin paremmin ryhtinsä. Terässä on 23 kerrosta ennen kavennusta.

Nämä sukat on julkaistu värillisenä, sillä väri on valittu joulun, ei sukupuolen, mukaan.

Ps. Neulojan pikkuapuri liittyi kuvaushetkellä apujoukkoihin. Kuvassa siis sukat, vaihtokauppalelu ja Sisu Lipsanen hetkeä ennen kuin toinen sukka lähti koiran suussa taloa kiertävälle radalle.

Tässä kuvassa näkyy sukkien "luonnollinen" väri parhaiten, kun salama ei ole sitä muuttanut

tiistai 4. marraskuuta 2014

Vauvan varustelukierre: Hoitopöydän alusta

Ompelukone täytyi kaivaa esiin. Vauvan hoitopöydän alusta kaipasi tuunausta. Ensinnäkin alusta oli 10 cm liian leveä ja toiseksi se kaipasi mukavaa päällistä. Näin ollen tiistai-iltapäiväni hurahti ommellessa.

Päälliskangas on paksua puuvillaa (tiedän, kastuu/likaantuu helposti, mutta sen päälle voi laittaa muovitettua froteeta, joka on helppo nostaa pesuun vahingon sattuessa). Ompelin kankaasta "tyynyliinan" kavennetun patjan päälle. Patjan oma päällinen on myös kosteudenpitävä, joten patjan sisällä oleva vaahtomuovi ei pääse helposti kastumaan eikä likaantumaan.

Tällainen siitä tuli