torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupukin apulainen: Huovutetut tossut #3

Onneksi minulla oli "hyvää huopuvaa lankaa" jemmassa. Neuloin isälleni joululahjaksi huovutetut sukat/töppöset. Tällä kertaa ne onnistuivat hyvin, sillä Huopanen ei petä.

Miesten sukkiin tein 30 kerrosta joustinneulevartta 10s/puikko kaksinkertaisella 7 veljestä-langalla. Lisäsin Huopasen vaihduttua 2s/puikko = 12s/puikko. Kantalappuun (yksinkertainen kantapää) 20 kerrosta ja kavennukset. Teräosaan 45 kerrosta kantalapusta laskettuna ja kavennukset päälle. Huovutus 40 asteen "pikapesussa" ja kevyellä linkouksella. Hyvät tuli, vaikka itse sanonkin.

Joululahjasukat

Joulupukin apulainen: Raitalangasta pukkaa villasukkaa

Hyvin perinteiset miesten villasukat. Ihastuin 7 veljestä -langan väriin, joten jouduin ostamaan valmiiksi raidoitettua lankaa.

 Nämä menevät joululahjaksi ystäväni puolisolle.
Jalkapohjan teen sileäksi, mutta jalkapöydän puolelle jatkan varresta tuttua joustinta. Tuolloin sukka istuu mielestäni hyvin ja siitä saa tehtyä napakan. Olen huomannut oman puolisoni jalan kohdalla, että "vähentämällä" silmukoita puikolta ja tekemällä joustinneuletta jalkaterään sekä hieman normaalia pidemmän teräosan (jalan leveys syö pituutta), sukka pysyy parhaiten kuosissaan. Nämä sukat on neulottu 12s/puikko ja mahtuvat vallan mainiosti leveytensä puolesta miehen jalkaan.

Joulupukin apulainen: Kestävää kehitystä

Kannan monesti mukanani kangaskassia taiteltuna "käsilaukussani", jotta minun ei tarvitse aina ostaa/ottaa muovipussia. Äitini puhui, että hänenkin pitäisi alkaa tehdä samoin. Siitä sain idean.

Päätimme perheessä, että aikuisten kesken ei joululahjoja osteta, mutta tekemisestä kukaan ei maininnut mitään. Siispä ostin paksua puuvilla kangasta ja ommella hurautin äidille joululahjaksi kangaskassin, jota hän voi kantaa mukanaan.

Taiteltuna
Lähes auki

Täysin auki

Ja hieman lisää kassiloita. Tämäkin menee joululahjaksi.





Ompelin samalla kangaskassin ystävälleni synttärilahjaksi. Toivon, että hänellekin on kassista hyötyä. Kassin kaveriksi lisäsin "Pariisi"-sukat. 

Taiteltuna

Siitä se aukeaa

Kokonaisena


Jos ei muuta, niin luonto kiittää!

Ps. Ikeasta saa edullisesti paksua puuvillakangasta. Ikean tuotteista en vain uskalla sanoa, kuinka paljon ne ovat valmistusvaiheessaan kuluttaneet luontoa/kuinka eettisiä ne ovat...

Joulupukin apulainen: Villasukkaperhe ja joulupukin lahjapussi

Naapurissa asuva lapsiperhe on tullut meille hyvinkin läheiseksi vuosien saatossa. Puolin ja toisin pyrimme toisiamme auttamaan ja ilostuttamaan. Jouluisin on myös ollut tapana muistaa heitä.

Tänä jouluna lahjaksi lähti syksyn mittaan tekemiäni villasukkia koko katraalle (vanhemmat + 3 lasta).

Vanhempien sukat

Lasten sukat

Pääsääntöisesti nämäkin sukat ovat "jätelangoista", Novitan 7 veljestä tai Nallea. Perheen äidin sukkiin testasin syksyn uutukaista, 7 veljestä Viidakko-sarjaa, mutta vain värin vuoksi. Heidän perheestään kun sattuu löytymään samanvärisiä koiria: ruskea, musta ja vaalea (beige).

Minusta on ilo antaa joululahjoja "kauniisti" pakattuina. Siksipä paketoin sukat yksilöllisesti ja ompelin mukaan "joulupukin lahjapussin". Pussia he voivat käyttää tulevinakin jouluina lahjojen jakamisessa apuna.

Pussi taiteltuna

Paketit odottamassa avausta


tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Blogi on elänyt "hiljaiseloa" joulukuun ja syyn näette kuvasta. 
Toivotamme pikkutontun kanssa kaikille lukijoille 
Hyvää ja Rauhallista Joulua!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Vauvan varustelukierre: Puuhapeitto

Aikani alkaa käydä pitkäksi. Olen ollut kohta kolme kuukautta kotona ja viettänyt päiväni enemmän ja vähemmän yksin. Kun päivällä omien ajatusteni kanssa eläminen ei riitä, olen nyt viimeisimpinä öinä valvonut muutamia tunteja supistelujen vuoksi. Juttukaveria (lue: puoliso) en viitsi herättää, sillä hänellä on aamuisin aikainen herätys. Viime yönä valvoessa suunnittelin tekeväni vauvalle peiton, jonka päällä voi lattialla kelliä ja joka tuottaisi hieman ihmettelyä ja puuhaa. Kaikkihan sai alkunsa muutaman päivän takaisesta kauppareissusta, jolloin katselin vauvojen leluja. Ovat törkeän kalliita! Siispä kaapista löytyneet kankaat hyötykäyttöön ja peiton tekoon. Ei vaadi paljoa taitoa, sillä minäkin osasin.

Tällainen puuhapeitosta tuli.

Tarvitset peittoon lakanakangasta (itse uhrasin vanhahkon 80cm leveän sängyn lakanan, jolla ei ole käyttöä sillä talouden kaikki sängyt ja vuodesohvat ovat parisänkykokoisia). Tarvitset myös fleecekangasta pehmike-/lämmikekerrokseen. Lisäksi tarvitset tilkkuja ja hieman vanua. Reunojen kanttausta varten tarvitset nauhaa (minä uusiokäytin hääautossamme olleen koristenauhan).

Suunnittele ensin peiton koko ja leikkaa kankaat. Oma peittoni on n. 120cm x 85cm. Tarvitset siis fleecen ja kaksi lakanaa.

Tämän jälkeen voit suunnitella kuviot peittoon. Itse tein kolme isohkoa kuviota: pöllön, hämähäkin ja sienen.


Piirrä pöllön vartalo ja leikkaa se. Leikkaa myös silmät. Nokkaa ja jalkoja varten leikkaa kaksi kappaletta ja ompele ne yhteen. Täytä halutessasi. Kuvasta puuttuvat siivet, mutta leikkasin Ikean huovan reunasta siiviksi kuvioreunaa. Ompele silmät ja nokka kiinni. Neulaa pöllö kankaalle ja pöllön reunojen alle siivet ja jalat. Siksakkaa vartalon reunasta niin, että jalkojen ja siipien reunat jäävät ompeleen alle.

Pöllön nenässä on täytettä. Siivet ovat fleecea ja "irtonaiset", samoin jalat ovat "irtonaiset".

Hämähäkkiin tarvitset vartalon, silmät, kaksi torahammasta ja jalat. Leikkaa torahampaat tasasivuisina kolmioina, taita ja ompele pitkä sivu yhteen. Jalkoina käytin silkkinauhaa, joka tuo taas materiaaliltaan uutta tuntoa vauvan leikkeihin. Silkkinauhan päät kannattaa kääntää ja ommella käsin nätiksi ja kestäväksi taitteeksi. Lopullinen ompelu toimii samoin kuin pöllössäkin.

Hämähäkin materiaalit

Valmis hämähäkki. Jaloista ja torahampaista on kiva ottaa kiinni.

Sientä varten tarvitset kahta erilaista kangasta, lakkiin ja jalkaan. Lisäksi itse käytin fleecen koristereunaa sienen lakin reunaan tuomaan tarttumispintaa. Lakkikangas on puuvillaa ja jalkakangas vohvelia. Näin sain taas erilaisia materiaaleja käyttöön. Ompelu tapahtuu edellisten tavoin. Itse laitoin lakin sisään hieman täytettä (tyynystä purettua pehmikettä, jota jäi yli pehmoleluaskartelusta, kestää pesun!), jotta lakki jäisi koholle. Muista siis täyttää lakki ennen kuin olet ommellut koko kierroksen ympäri.


Pehmustettua lakkia vasten voi painaa päänsä ja ottaa leikkien välissä pienet unet.

Kun päälliskangas on kuvioitu, neulaa fleece lakanakankaiden väliin ja ompele reunoista kiinni.



Tämän jälkeen voit huolitella reunat kanttinauhalla tms vastaavalla tavalla.

Suosittelen esipesemään kankaat värien irtoamisen ja kutistumisen ehkäisemiseksi ennen kuin leikkelet ja ompelet niitä.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Vauvan varustelukierre: Villatakki ja tikanpoikahattu #2

Kuulostaako tutulta? Aloitat neuleprojektin. Neulot ja neulot, kunnes jostain syystä viimeistely jää ja neule hautautuu laatikon pohjalle odottamaan viimeistelyä. Minulle on käynyt monesti niin ja yksi näistä neuletöistä valmistui nyt, ehkä 3-5 vuoden tauon jälkeen.

Olin joskus aloittanut jonkun tutun vauvalle (en edes muista milloin ja kenen) villatakin ja tikanpoikahatun. Lankana on Nallen Kukkaketo-sarjan kelta-vihreä lanka. Olisiko ollut nimeltään päivänkakkara?? Olin neulonut kaikki kappaleet jo valmiiksi sekä aloittanut yhteen ompelua, mutta jostain syystä lopettaminen on jäänyt. Nyt hyvästä syystä tein ne loppuun ja otan käyttöön omalle vauvalle. Väri ei ehkä ole mieluisimpiani, mutta eihän väri vaikuta lämpimänä pysymiseen. En myöskään pidän takin  neuloksesta, mutta kuten sanottu aiemmassa tekstissäni, olen vasta viimeisimpiin takkeihin vaihtanut neuloksen laatua.

Sen, mitä tein uusiksi, on hihat. Purin jo kasaanommellut hihat ja poimittuani kädenteiltä silmukat neuloin hihat takkiin kinni. Näin vältyin joustamattomilta ja painamaan jääviltä, paksuilta saumoilta.

Vasemmalla "valmiina" odottanut hiha ja oikealla puretusta uudestaan neulottu.

Valmis takki

Tikanpoikahattua varten jouduin virkkaamaan ainoastaan solmimisnyörit. Lisäksi ompelin hatun kasaan.


Linkkien takana aikaisemmat tekeleeni ja ohjeet:
Tikanpoikahattu
Vauvan nuttu

torstai 27. marraskuuta 2014

Jouluverhot

Ikeasta on tullut uusi "lempparini" kangaskauppojen suhteen. Olen parin viikon sisään vieraillut siellä useaan otteeseen ostamassa kangasta. Olen edelleenkin sitä mieltä, että ovat hinta-laatu -suhteeltaan hyviä!

Pari vuotta sitten ompelin joululiinaksi Ikean punavalkoista pallokangasta. Tänään ompelin samaisesta kankaasta keittiöömme verhot.


Kuten kuvasta näkyy, ulkona on "oikein jouluinen" sää. Toivottavasti saisimme jouluksi edes hieman lunta ja pienen pakkasen. Tämä märkyys ja harmaus alkavat riittää.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulupukin apulainen: Suomen suurin joululahja -kampanja

Herra ja Rouva Pöllö yhteispotretissa

Herra ja Rouva Pöllö syntyivät Suomen suurin joululahja -kampanjaan. Tarkoituksena on tuottaa pehmoleluja (ommellen, virkaten, neuloen...), jotka toimitetaan ennen joulua sairaaloihin. Jouluna lelut jaetaan lapsipotilaille. Tavoitteena olisi, että jokainen saisi oman lelun kotiinvietäväksi sairaala-aikansa jälkeen. Miksipä en olisi mukana?

Kankaat ja pehmojen täytteet (purettu tyynystä) ovat Ikeasta. Malli omasta päästäni. Koska en ole mikään erityisen hyvä ompelija, tyydyin hyvin yksinkertaiseen malliin.

Jouluiloon ennättää vielä osallistua. Jos kiinnostuksesi heräsi, liity Facebookissa Suomen suurin joululahja Kysille-ryhmään. Sieltä löydät lisäohjeet pehmojen tekemiseen ja toimittamiseen.

Rouva Pöllö

Herra Pöllö


lauantai 22. marraskuuta 2014

Kyläyhdistyksen joulukoriin täytettä

Pöljän kyläyhdistys arpoo joulun alla joulukorin, johon lupasin tehdä jotain pientä täytettä. Täytteestä tuli lapaset. Jämälangat tulivat samalla hyötykäyttöön.

Lapaset ovat kokoa "juniori"

Ohje

Luo 10s/puikko 7 veljestä-langalla. Neulo 1o1n-resoria 20 kerrosta. Neulo vielä yksi kerros aina oikein. Vaihda väriä. Aloita kerrosrivinousu II ja III puikoilla. Itse nostin neulomatta joka kolmannen silmukan. Neulo näin kaksi kerrosta. Neulo "alkuperäisellä" värillä kerros aina oikeaa. Tee samalla peukalokiilaan ensimmäiset lisäykset. 

(Itse tein ensin vasemman käden lapasen. Oikean käden lapasessa neuloin kerrosrivinousut peilikuvaksi. Kun vasemmassa aloitin 1 nostettu 2 oikein, oikeassa aloitin II puikolla 1o, nosto ja tämän jälkeen 2 oikein. Lisää vinkkiä kerrosrivinousuun saat aiemmasta blogitekstistäni

Lisäykset tehdään aina alkuperäisvärisellä kerroksella ja perään neulotaan kaksi välikerrosta. Neulo tällätavoin jatkaen, kunnes peukalokiilassa on 8 lisättyä silmukkaa. Ota peukalokiilan silmukat talteen. Jatka neuletta, kunnes olet 14. alkuperäisväriraidan kohdalla. Aloita kaventaminen.

Kavennuksena käytin "kolmiota" eli I ja III puikoilla neuloin kaksi viimeistä yhteen ja II ja IV puikkojen alussa 1o+ ylivetokavennus. Neulo välikerros siihen asti, että puikolla on 5 silmukkaa, jonka jälkeen kavenna jokaisella kerroksella. Näin saat kerrosrivinousua jatkettua loppuun asti.

Peukaloon poimin 4 silmukkaa lisää (yhteensä 12s). Neuloin 15 kerrosta ja kavensin.