maanantai 1. joulukuuta 2014

Vauvan varustelukierre: Puuhapeitto

Aikani alkaa käydä pitkäksi. Olen ollut kohta kolme kuukautta kotona ja viettänyt päiväni enemmän ja vähemmän yksin. Kun päivällä omien ajatusteni kanssa eläminen ei riitä, olen nyt viimeisimpinä öinä valvonut muutamia tunteja supistelujen vuoksi. Juttukaveria (lue: puoliso) en viitsi herättää, sillä hänellä on aamuisin aikainen herätys. Viime yönä valvoessa suunnittelin tekeväni vauvalle peiton, jonka päällä voi lattialla kelliä ja joka tuottaisi hieman ihmettelyä ja puuhaa. Kaikkihan sai alkunsa muutaman päivän takaisesta kauppareissusta, jolloin katselin vauvojen leluja. Ovat törkeän kalliita! Siispä kaapista löytyneet kankaat hyötykäyttöön ja peiton tekoon. Ei vaadi paljoa taitoa, sillä minäkin osasin.

Tällainen puuhapeitosta tuli.

Tarvitset peittoon lakanakangasta (itse uhrasin vanhahkon 80cm leveän sängyn lakanan, jolla ei ole käyttöä sillä talouden kaikki sängyt ja vuodesohvat ovat parisänkykokoisia). Tarvitset myös fleecekangasta pehmike-/lämmikekerrokseen. Lisäksi tarvitset tilkkuja ja hieman vanua. Reunojen kanttausta varten tarvitset nauhaa (minä uusiokäytin hääautossamme olleen koristenauhan).

Suunnittele ensin peiton koko ja leikkaa kankaat. Oma peittoni on n. 120cm x 85cm. Tarvitset siis fleecen ja kaksi lakanaa.

Tämän jälkeen voit suunnitella kuviot peittoon. Itse tein kolme isohkoa kuviota: pöllön, hämähäkin ja sienen.


Piirrä pöllön vartalo ja leikkaa se. Leikkaa myös silmät. Nokkaa ja jalkoja varten leikkaa kaksi kappaletta ja ompele ne yhteen. Täytä halutessasi. Kuvasta puuttuvat siivet, mutta leikkasin Ikean huovan reunasta siiviksi kuvioreunaa. Ompele silmät ja nokka kiinni. Neulaa pöllö kankaalle ja pöllön reunojen alle siivet ja jalat. Siksakkaa vartalon reunasta niin, että jalkojen ja siipien reunat jäävät ompeleen alle.

Pöllön nenässä on täytettä. Siivet ovat fleecea ja "irtonaiset", samoin jalat ovat "irtonaiset".

Hämähäkkiin tarvitset vartalon, silmät, kaksi torahammasta ja jalat. Leikkaa torahampaat tasasivuisina kolmioina, taita ja ompele pitkä sivu yhteen. Jalkoina käytin silkkinauhaa, joka tuo taas materiaaliltaan uutta tuntoa vauvan leikkeihin. Silkkinauhan päät kannattaa kääntää ja ommella käsin nätiksi ja kestäväksi taitteeksi. Lopullinen ompelu toimii samoin kuin pöllössäkin.

Hämähäkin materiaalit

Valmis hämähäkki. Jaloista ja torahampaista on kiva ottaa kiinni.

Sientä varten tarvitset kahta erilaista kangasta, lakkiin ja jalkaan. Lisäksi itse käytin fleecen koristereunaa sienen lakin reunaan tuomaan tarttumispintaa. Lakkikangas on puuvillaa ja jalkakangas vohvelia. Näin sain taas erilaisia materiaaleja käyttöön. Ompelu tapahtuu edellisten tavoin. Itse laitoin lakin sisään hieman täytettä (tyynystä purettua pehmikettä, jota jäi yli pehmoleluaskartelusta, kestää pesun!), jotta lakki jäisi koholle. Muista siis täyttää lakki ennen kuin olet ommellut koko kierroksen ympäri.


Pehmustettua lakkia vasten voi painaa päänsä ja ottaa leikkien välissä pienet unet.

Kun päälliskangas on kuvioitu, neulaa fleece lakanakankaiden väliin ja ompele reunoista kiinni.



Tämän jälkeen voit huolitella reunat kanttinauhalla tms vastaavalla tavalla.

Suosittelen esipesemään kankaat värien irtoamisen ja kutistumisen ehkäisemiseksi ennen kuin leikkelet ja ompelet niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti