keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Lankajämistä isoäidin neliöitä

Hiljaa hyvää tulee ja näin ollen olen kevään "hiljaisuudessa" virkannut ja värkännyt. Langanjämät ovat saaneet kyytiä uudessa muodossa. Isoäidin neliöt ovat nopeita ja helppoja pikkuvirkkauksia. Yhden pienen neliön virkkaamiseen kun kului n. 15-20 minuuttia. Tunnissa ennätti siis jo paljon.



Kokonaisuudessaan neliöitä täytyi tehdä pyöreät 100 kappaletta. Ajatuksenani oli tehdä 5 neliötä/väri, mutta viimeisen nipun kohdalla alkoivat värit loppua kesken (käytettynä kun oli jo pikkuiset jämälankakerät ja isot ja täydemmät vyötteet), sillä en tahtonut viiden lapun vuoksi lähteä kauppaan ostoksille. Siksipä päätin, että valkoista väriä voi olla hieman enemmän, ja valkoisia lappuja onkin työssä nyt pyöreät kymmenen. Värejä näin ollen kokonaisuudessaan 19.

Sommittelua kera valkoisten paperilappusten, jotka mallasivat virkattuja valkoisia

Työn haastavin vaihe olikin sitten värien sommittelu työhön. Useamman hetken käytin lappuja pyöritellessä paikalta toiselle, kunnes jonkinnäköinen "kompromissi" itseni kanssa oli saatu aikaiseksi. Väritin ruutupaperille "kartan", jonka mukaan oli helpoin lähteä kokoamaan lappusia yhteen.

"The Map"

Kokoamisessa käytin avukseni ompelemista, sillä virkkaaminen ei yllättäen enää tuntunutkaan niin mukavalta puuhalta. Silmukka silmukalta pikkulaput kiinnittyivät toisiinsa. Ensin 2 lappua x 2 lappua neliöksi, sitten 2x10  lappua jonoiksi ja jonot lopulta yhdeksi isoksi 65cm x 65cm neliöksi.


Silittämistä vaille..

... VALMIS!

Ps. Koska viltissä on suhteellisen paljon reikiä, ajattelin ommella takapuolelle fleecen kiinni tuulensuojaksi ja eristeeksi. Onhan fleece huomattavasti mukavampaakin ihoa vasten kuin villalangasta virkattu isoäidin neliö...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti