sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sisu's design

Olen joskus vuosia sitten neulonut itselleni jämälangoista villasukat. Pehmoiset, lämpöiset ja ennen kaikkea ohkaiset, sillä ovat Nallen aloe vera -langasta kudotut. Ovatpa ne kiertäneet mukanani reissatessa, mm. Sveitsissä ja Englannissa, koulutuksissa (SPR:n kursseja on istuttu nuo jalassa) ja kylläpä ne ovat lämmittäneet ihan kotonakin oleillessa. Muutettuaan Pöljälle neulojan pikkuapulainen tuunasi niitä pentuaikanaan uuteen uskoon. Sukat ovat osa "Sisu's design" mallistoa johon kuuluvat myös saunan jakkara ja ruokapöydän tuoli sekä Sir Bonuksen (Sisun isoveli) 7 kaulapantaa.

Sisu's design
Joskus pohdin, onko "huonoa mainosta" kulkea reikäisissä villasukissa. Eikö suutarin lapsilla ole kenkiä? Voisinhan parsia sukat tai neuloa itselleni uudet, mutta ei. Tunnearvoa ei voi rahassa tai villasukan määrässä mitata. Olisittepa itse olleet näkemässä sitä rakkauden määrää, mitä pieni spanielin pentu minulle osoitti jyrsittyään sukkiani. Uskonpa, että vetäistessäni nämä sukat jalkaan parin päivän kuluttua Genevessä, minulla tulee suuri koti-ikävä juurikin sukkien design-osuuden vuoksi. Ihmeellisiin asioihin sitä ihminen kiintyykään.


Vai voisitko muka itse vastustaa tätä ilmettä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti