sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Converse-lapasten maailmanvalloitus

Nämä lapaset lähtevät maailmalle mukanani erääseen Euroopan kansainvälisimmistä kaupungeista, Geneveen, ja matkustavat Bernin kautta tuleville omistajilleen Zürichiin. (Sorry Zaida and Janosch, now you know one of your souvenirs.)


Miesten lapaset
Miesten lapaset neuloin 7 veljestä -langasta 12s/puikko. Resoriksi 25 kerrosta. Tämän jälkeen aloin neuloa sileää neuletta tehden peukalokiilaa. II puikon neljä viimeistä silmukkaa ja III neljä ensimmäistä silmukkaa neulotaan nurjaksi odottamaan nauhoitusta. Lopeta nauhakujan neulominen viisi kerrosta ennen kuin vaihdat väriä. Itselläni on 35 kerrosta nauhakujan kanssa + 5 kerrosta ilman. Tämän jälkeen värin vaihto ja kavennukset.



Naisten lapaset



Naisten lapaset  neuloin hieman kapeimmiksi eli 10s/puikko (edelleen 7 veljestä -langalla). Sama 25 kerrosta resoria ja tämän jälkeen sileää peukalokiiloineen. Nauhakujaa varten neuloin 3 silmukkaa nurjalla II puikon loppuun ja III puikon alkuun. Pituutta tein 30 kerroksen verran, jonka jälkeen lopetin nauhakujan tekemisen. Päälle 5 kerrosta sileää ja värin vaihto. Poikkeuksellisesti neuloin vielä 5 kerrosta sileää valkoisella ennen kuin kaventelin lapasen. Tämän siksi, että valkoinen kärki olisi jäänyt "tyngäksi" muutoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti